Niinkuin sanoin jo edellisessä merkinnässä, aloitin perjantai 15.6 uudelleen Harry Potterien luvun. Luin ensimmäisen loppuun sunnuntaina ja aloitin toisen. Senkin luin sitten kolmessa päivässä ja kolmannen HP:n sain nyt juhannuspäivänä loppuun. Mökille mukaan juhannusviettoon lähti siis kolmonen, ja nelonen varmuuden vuoksi. Ja ihan hyvä että lähti, sekin tulee jo matkalla kotiapäin aloitettua. Miten ne voivatkaan olla niin hyviä. On ihana ajatella että saman lukunautinnon saan aina kun vain joitakin vuosia kuluu (siis oikeasti monia vuosia), koska ei niistä sitten muista kuin pääpiirteet ja nehän niissä ei vain ole se pointti. Niistäkin kirjoista mitä olen lukenut moneen otteeseen löytyy aina jotain uutta minkä takia itkee tai nauraa, hoksaa uutta tai elää joissain muissa tunnemyrskyissä. Samanlaisia ikisuosikkeja minulla on paljon, ja aina kun nappaan sen muka tutun ja jo luetun kirjan hyllystäni (toisinaan vastahakoisestikin "minähän olen jo lukenut sen" -periaatteella), nautin kirjasta yhtä paljon kuin ensimmäiselläkin kerralla.
Nykyään jo ihan hamstraan kirjoja hyllyyni. Muun muassa Nicholas Sparksin novelleja on hyllyyni kertynyt jo 9, jos muistan oikein. Ja olen täysin varma että joku päivä sieltä löytää ne kaikki.
Samoiten nyt aloin etsiä Harry Pottereita netistä englanniksi. Omistan yhden englanniksi, joten pitäähän ne loputkin saada (kovakantisina, kaikkienhan pitää olla luonnollisesti "samaa laatua", paitsi Nicholas Sparksin kirjat ovat yleensä pokkareita ja eri kokoisia yms, mutta ne ovatkin yksittäisiä kirjoja, ei sarja)
Silloin kun minuun iski lukukärpänen (josta voi kiittää Harry Potteria) 9-10 vuotiaana, varjelin kirjojani, ettei vain näkyisi että sitä on vaikka luettu! Ei saanut rypistyä tai kulua mikään nurkka. Nykyisin mielestäni on vain oikein, että kirjasta näkyy jos sitä on luettu ja rakastettu, jos sen sivut ovat kellastuneet, välillä itkusta kastuneet ja matkalla mukana nurkat nirhautuneet. Kuhan niitä ei kohtele kaltoin muuten, vaan kuluttaa lukemisellaan, on resepti kirjan omistajuuteen oikea.
Minulle on monesti kaverit tuhahdelleet että kun luen....jotain heidän mielestään käsittämätöntä kirjaa, niin kuin juuri viimeksi sain kuulla saman tästä Potteri uusintakierroksestani, mutta oli se kaunokirja mikä tahansa, mielestäni, niin ei siitä haittaakaan ole. Lukeminen kannattaa aina.
Nykyään jo ihan hamstraan kirjoja hyllyyni. Muun muassa Nicholas Sparksin novelleja on hyllyyni kertynyt jo 9, jos muistan oikein. Ja olen täysin varma että joku päivä sieltä löytää ne kaikki.
Samoiten nyt aloin etsiä Harry Pottereita netistä englanniksi. Omistan yhden englanniksi, joten pitäähän ne loputkin saada (kovakantisina, kaikkienhan pitää olla luonnollisesti "samaa laatua", paitsi Nicholas Sparksin kirjat ovat yleensä pokkareita ja eri kokoisia yms, mutta ne ovatkin yksittäisiä kirjoja, ei sarja)
Silloin kun minuun iski lukukärpänen (josta voi kiittää Harry Potteria) 9-10 vuotiaana, varjelin kirjojani, ettei vain näkyisi että sitä on vaikka luettu! Ei saanut rypistyä tai kulua mikään nurkka. Nykyisin mielestäni on vain oikein, että kirjasta näkyy jos sitä on luettu ja rakastettu, jos sen sivut ovat kellastuneet, välillä itkusta kastuneet ja matkalla mukana nurkat nirhautuneet. Kuhan niitä ei kohtele kaltoin muuten, vaan kuluttaa lukemisellaan, on resepti kirjan omistajuuteen oikea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti